Monthly Archives: February 2011

Laboratorio

Tein tämän sivuston alle laboratorion eli osoitteessa www.laboratorio.harritimonen.net on kokeilu alusta. Tarkoituksenani on kokeilla käyttöön tulevia lisäosia ja teemoja. Tämä systeemi pitää myös tämän käytetyn WordPressin siistimpänä johtuen siitä että tänne ei jää roikkumaan mitään tarpeettomia lisäosia.

Ennen kuin ne putkahtavat tänne ihmisten ilmoille. Osoitteeseen on jokaisella pääsy. Mutta toistaiseksi muut kuin minä ei hyödy suoranaisesti siitä. Lisäksi pystyn kokeilemaan uusia WordPress versioita turvallisesti.

Transcend ja varmuuskopiot

Non niin nyt oon hommannut uuden ulkoisen kovalevyn varmuuskopioita varten, edellisestä kerrasta viisastuneena, otan samalla varmuuskopiot kaikesta muustakin. Ennen kaikkea nyt valokuvista, on nimittäin jokunen vuosi sitten kävi niin että koneen kovalevy hajosi ja 2 vuoden kuvat menivät siinä samalla. Ohjelmat on helppo hakea netistä, valokuvat on uniikkeja hetkiä. Nyt alkaa lyyti kirjoittaa.

Tuska se vaan lisääntyy…

“Tuska senkun lisääntyy”. Nyt kun on vähän aikaa kulunnut ja olen yrittänyt järkeistää tapahtunutta, niin alkaa myös selkeytymään menetetyn työn määrä. Se on hurjan suuri. Paljon helppoja juttuja, mutta kun alkaa tekemään uusiksi niin paljon on tehtävää vielä edessä. Mitä tästä opin? No muista varmuuskopiot aina ja pariinkertaan. Mieluusti vielä eri tallennuspaikkoihin, jos vaikka toinen sattuisi tuhoutumaan.

Tämä Projekti on kesken.

Tämä projekti on siis kesken ja tulee olemaan sitä nyt jonkin aikaa. Johtuen edellisen päivien tapahtumasta. Toivottavasti suoatte tämä minulle anteeksi. Toivoa on ja tahtoa riittää ,mutta aikaa se ottaa, että saadaan asiat taas hyvälle mallille. Kiitos kärsivällisyydestä.
//Harri

Sieppaa

5 vuotta hukkaan.

5 vuotta hävisi kuin tuhka tuuleen. www.harritimonen.com hävisi kuin tuhka tuuleen. Palvelun tarjoaja meni mitä ilmeisemmin nurin. Ja siinä samalla kaikki työ sen mukana. Nyt projekti alkakoon alusta. Jos hyvä tuuri käy niin löydän jotain varmuuskopioista, mutta kun nekin oli pääasiassa kyseisen palvelun tarjoajan palvelimilla.

Tämä on elämää ja tästä mennää yli vain. Nyt palvelun tarjoajana toimii www.bluehost.com joka on iso palvelun tarjoaja yli miljoona domainia hallinnassaan ja yli 20 000 uutta asiakasta kuukaudessa tulee lisää. Heillä on rajattomat levytilat ja siirtokaistat joten, pystyn esimerkiksi laittamaan ilmaisia ohjelmia suoraan täältä ladattavaksi.

Heti kun saan vain vähän aikaa niin laitan tämän projektin vauhdilla käyntiin. Teen taas tämän vähän paremmin kuin edellisen.

Sieppaa

test

test post kaikkea sitä joutuukin kokeilemaan