Päätin luoda pienen valokuvaus oppaan, tämä on lähinnä muistio itselleni, mutta jos sinä tästä jotain hyödyt niin ole hyvä. Tieto on vapaasti käytössäsi. Lisään tietoa aika ajoin, ja poistan sitä kun huomaan että joku asia on muuttunut tai vanhentunut. Eli tämä opas tulee elämään ajassa ja kuvaamiseni kanssa.
Harrastuksena valokuvaus
Valokuvaus on hieno harrastus. Itse olen harrastanut sitä noin 5-7 vuotta. On ollut jaksoja, jolloin kamera on pysynyt kaapissa tai en ole vain muuten ehtinyt kuvaamaan. Valokuvaus on harrastuksena hieno, mutta siihen saa uppoamaan rahaa pienen omaisuuden verran.
Valokuvaus on siitä hieno harrastus että sitä voi tehdä kuka tahansain, melkein vauvausta vaariin asti. Valokuvauksessa oman kehittymisen näkee todella hyvin. Aluksi kuvat ovat ilman sisältöä ja suttuisia. Ei varmasti kaikilla, minulla ne oli ja on sitä vieläkin. Sen jälkeen kuvat alkaa ajan myötä löytää sisältöä ja terävyyttä. Omasta kiinnostuksesta riippuen asioita voi oppia todella nopeasti kunhan alkuun pääsee.
Tärkeintä ainakin itselleni on tehdä sitä itsensä vuoksi, jos se ei ole leipätyö. Aina löytyy kuviesi kritisoija ja sanojia että aivan kauheita tai muuta vastaavaa negatiivista palautetta kuvista. Ne pitää päästää toisesta korsvasta sisään ja toisesta ulos, ellei niissä ole oikeasti jotain sellaista asiaa mitä et ole huomannut vain.
Valokuvaamisen aloittaminen
Alkuun oikeasti pääsee helposti, itse suosittelen ostamaan ennemmin halvan digijärkkärin kuin pokkarin. Itse tätä kirjoittaessani kuvaan Canon EOS 550D kameralla. Tiedän, että pokkarin kuljettaminen on paljon helpompaa kuin järjestelmäkameran, mutta se oikeasti kannattaa. Järjestelmäkameroissa jo pelkästään akunkesto on parempi ja kuvien laatu nousee heti hurjasti. Yksi iso ero on se että kun painat laukaisinta järjestelmäkamera ottaa kuvan heti, kun pokkari joutuu hetken miettimään sitä kuvan ottamista.Mutta tietysti jokainen tekee valintansa omien tarpeiden mukaan.
Luovuudentuska
Minua joskus vaivaa valokuvauksessa pieni ongelma. Sitä voisi varmaan kutsua luovuudentuskaksi, on aikoja jolloin tekisi mieli heittää kamera kaikkine tilpehööreineen mereen. Tämän ajan tunnistan siitä kun otan kuvia niin mistään kuvista ei tulee yhtään mitään järkevää. Olen joskus selaillut näitä kuvia ja jälkeen päin näistä kuvista osa on ollut aika kivoja kuitenkin. Nyt olen oppinut sen, että jos tuntuu että ei oikein innosta niin jätän kameran kaappiin, se voi olla sielä joskus viikkojakin. Ja kun aika on oikea, otan sen taas käyttöön.
